Kiireetön ilmapiiri
Lastentalo Onnimannissa pyrimme luomaan sellaisen ilmapiirin, jossa jokaisen lapsen on hyvä olla ja elää. Päivät etenevät päiväjärjestyksen mukaan, mutta aikataulut ohjautuvat lasten ehdoilla. Kiireetön ilmapiiri tukee osaltaan yksilöllisyyden huomioimista. Lapsi saa tällöin tilaa ja aikaa olla oma itsensä. Kiireetön ilmapiiri tukee myös aikuisen toimintatapaa: meillä on enemmän aikaa kuunnella lasta aidosti, keskustella hänen kanssaan ja tätä kautta ohjata lasta oivaltamaan uusia asioita.

Pienryhmät
Koemme merkittävänä ikätason huomioimisen kaikessa päiväkodin toiminnassa. Lapset osallistuvat toimintaan oman ikä- ja kehitystasonsa mukaan. Toiminta tapahtuu pääsääntöisesti pienryhmissä.
Etiikka
Päiväkodissamme säännöt perustuvat turvallisuuden varmistamiseen ja ne elävät ja muuttuvat lasten kehittyessä ja kasvaessa. Toimimme näin, koska lasten ikäjakauma on suuri (1-6-vuotiaita) ja kaikki eivät vielä osaa ja taida kaikkea samaa. Ehdottomien sääntöjen väljyys antaa lapsille mahdollisuuden pohtia sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Lapset saavat harjoitella vastuunottoa pienin askelin.
Tunteet
Onnimannissa harjoitellaan osoittamaan sekä positiivisia että negatiivisia tunteita avoimesti. Itkulle ja naurulle annetaan tilaa ja aikaa. Lapset opettelevat sietämään arkisia pettymyksiä, joita jokainen lapsi kohtaa päivittäisessä elämässä.
Toiminta-ajatus
Laadunhallinnan lähtökohtana on luonnollisesti päivähoitoa määrittävät lait ja asetukset sekä henkilökunnan että vanhempien arvot. Näistä arvoista olemme rakentaneet toiminta-ajatuksemme:
- Turvallinen, kodinomainen, avoin, rohkaiseva ja kiireetön vuorovaikutusilmapiiri
- Lähtökohtana perheen ja lapsen tarpeet
- Lapsilähtöisyyden ja aikuisjohtoisuuden kultaisen keskitien toteuttaminen
- Lapsi on aloitteellinen, taitava ja innokas leikkijä, oppija, toimija ja tutkija
- Ammattitaitoinen henkilökunta
- Toiminnan jatkuva kehittäminen ja reflektointi