Historia

Lastentalo Onnimannin perusti vuonna 1995 yksityinen henkilö. Aluksi se sijaitsi Espoon Olarissa kerrostalon alakerrassa ja alkuperäinen nimi olikin Olarin lastentarha. Seuraavana vuonna (1996) päiväkodin omistus siirtyi vanhempainyhdistykselle. Päiväkoti sai uudet asianmukaisemmat tilat Espoon Otaniemestä. Tuolloin tapahtui myös nimen muutos Lastentalo Onnimanniksi. Omistajana toimii Lastentalo Onnimanni ry.

Sijainti ja tilat

Lastentalo Onnimanni sijaitsee luonnonläheisessä ja merellisessä ympäristössä, Helsingin opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) omistaman kiinteistön alakerrassa. Tilat on alunperin suunniteltu päiväkotikäyttöön ja niissä toimi 1970-luvulta lähtien seimiryhmä alle kaksivuotiaille lapsille.

Onnimannin siirtyessä Otaniemeen, tilojen maksimimitoitus oli 21 kokopäiväpaikkaa yli kolmevuotiaille lapsille. Aluksi lapset olivatkin yli kolmevuotiaita, mutta runsas kysyntä nuorempien lasten hoitopaikoista muutti päiväkodin luonnetta ja vuonna 1999 päiväkodista tulikin ns. sisaruspäiväkoti, joka tarjoaa 18 hoitopaikka 1-6-vuotiaille lapsille.

Lukuvuonna 2012-2013 esiopetusta järjestetään, jos esiopetusikäisiä on vähintään 10.

Päiväkodin tilat on remontoitu kokonaisuudessaan kevään ja kesän 2010 aikana.

Henkilökunta

Vuonna 2012 Onnimannissa työskentelee neljä henkilöä: päiväkodin johtaja (lastentarhanopettaja), lastentarhanopettaja, lastenhoitaja sekä apulainen. Kaikki työntekijät ovat kokopäiväisiä. Työnantajana toimii kannatusyhdistys, jonka hallitus valitsee päiväkodille johtajan ja johtaja valitsee muut päiväkodin työntekijät. Onnimannissa on työskennellyt myös valtion työmarkkinatuella työllistettyjä harjoittelijoita. Vastuu päivittäisestä toiminnasta, perushoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta on kasvatusvastuullisilla työntekijöillä.

Siivous ja ruokailu

Päiväkodin siivouksen hoitaa yksityinen siivousliike. Päiväkodin tilojen ja pihan huollon hoitaa vuokranantajamme HOAS:in ulkoistama kiinteistön huoltoyritys. Päiväkodissa valmistetaan ainoastaan aamu- ja välipalat, lounaan toimittaa Amica Fazer Oy.

Lastentalo Onnimanni Ry

Kannatusyhdistyksen jäseninä toimivat vanhemmat. Kannatusyhdistys kokoontuu keväisin sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja valitsee itselleen hallituksen. Hallitus vastaa pääsääntöisesti päiväkodin taloudesta ja toimii päiväkodin johtajan taustatukena hallinnollisissa asioissa. Päiväkodin toiminta katetaan hoitomaksuilla, kannatus- ja jäsenmaksuilla. Lisärahaa toimintaan tuovat aktiivisen kannatusyhdistyksen erilaiset tempaukset. Yhdistys ei saa tuottaa voittoa.